Olen tullut taas elämässäni siihen pisteeseen, että tahdon lopettaa kahvinjuonnin.
Miksikö? Tunnen kehossani, että kahvi ei tee mulle hyvää. Vaikka kuinka rakastankin kahvia, tulee siitä jotenkin tunkkainen olo ja aivot käyvät sekavasti.
Minulla on ollut tapana litkiä mustaa kofeiinilitkua aamulla, lounaalla, päivällä ja usein myös illalla.
Olen aiemminkin pohtinut tätä kahvinjuontiani ja tiedostanut, että liika kahvi ei oo mulle hyväksi.
Kokemuksesta tiedän, että minun tapauksessani pelkkä kahvin vähentäminen ei onnistu. Mikäli alan juoda "vain yhden kupin päivässä", niin luisun kohta vanhoihin tapoihini eli siihen 5 - 10 kuppiin per päivä. Tilanne on kinkkinen, ja niinpä ainoaksi ratkaisukseni jää kahvinjuonnin lopettaminen kokonaan.
Nyt ollaan miehen kanssa innostuttu tavoittelemaan kokonaan kahvitonta elämää.
Mies lopetti kahvinjuonnin seinään, ja kärsii nyt vieroitusoireista. Minä sen sijaan valitsin pehmeämmän polun.
Ensimmäisen viikon ajan join vain aamukahvin. Nyt viimeiset kolme päivää olen juonut enää puolikasta kupillista. Seuraavalla viikolla aion jättää tuon puolikkaankin kupposen pois.
Mulla ei ole oikeastaan mitään vieroitusoireita, ja totunnaisen juomistavan paikkaa hyvin monipuolinen teevalikoimamme.
Teekin sisältää kofeiinia, että se voi hyvinkin auttaa vierotusoireisiin :).
VastaaPoistaOlet oikeassa.
PoistaJuon tosin oikeastaan pelkästään kofeiinittomia teitä, toisin sanoen erilaisia yrtti- ja kasvisekoituksia. Nytkin menee Pukkan inkivääriteetä, joka on luontaisesti kofeiiniton. :)
Rooibos on mun lemppariteetä. Siinä ei ole ollenkaan kofeiinia. Sitä saa monella tavalla maustettuna, varmasti löytyy jokaiselle suosikki. Nykyään sitä saa kahviloistakin aika hyvin, jossain oli jopa haudutettuna.
VastaaPoistaItse en Rooiboksesta niin erityisemmin välitä, mutta taitaapa sitäkin löytyä tuolta hyllystä. :)
PoistaToivottavasti onnistut tavoitteessasi, itse en siihen pysty vaikka joskus yritin. Nyt olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että juon vain aidosti hyvää maitokahvia. Jos ei muuta ole tarjolla, jätän väliin. Kotona keitän kahvit itsejauhetuista pavuista mutteripannulla, töissä en juurikaan juo kahvia, koska se on usein kitkerää/liian vahvaa tai laihaa tai muuten vaan pahaa :)
VastaaPoistaSitä samaa toivon minäkin! :D
PoistaKahvisi kuulostaa hyvältä.
Heippa, tulin heti vastavierailulle.:)
VastaaPoistaSuosittelen muuten vannoutuneena tee-fanina YogiTean Gingkoa, on ihanan täyteläistä, jos teestä voi niin sanoa.
Hyviä teehetkiä! ;)
Kiva! :)
PoistaHei joo, pitääkin testata! YogiTeat on aika erilaisia kuin normiteet, mutta tykkään!
Hei vaan ja tsemppiä kahvin juonnin lopettamiseen. Itse rakastan maitokahvia, enkä voisi ajatella lopettavani kahvinjuontia, juon 2-3 kuppia päivässä. Teepakkaukset näyttävät ihanilta, että ihan jo pelkästään sen takia olisi kiva olla teenjuoja...
VastaaPoistaMukava oli tulla tänne kivaan blogiisi vierailemaan!
XX
Moikka! Ja kiitos! Jep, mäkään en tavallaan voi ajatella elämääni ilamn kahvia.. Mutta nyt on alettava ajatella uudella tavalla! :)
Poistatsemppiä pitäs ite kans jättää taas kahvi, itselläni on kans aivan valtavasti teetä http://www.laitalanluomutila.fi/ täältä hommattua ja mikä parasta niihin ei tarvi sokeria tai mitään... ja niiden nuhanenä tee todellakin auttaa nuhaan monta nuhaa sillä parannettu
VastaaPoistaKiitos vinkistä! :) Hyvä kuulla, että se tosiaankin toimii!
PoistaTsemppiä! Vaikuttava teevalikoima :) Tuo kahvinjuonnin lopettaminen ei kyllä tosiaan oo ihan niin helppo homma kun ensin ajattelisi. Hirvittävät sappikohtaukset saivat mut muutama vuosi sitten vähentämään kahvinjuontia radikaalisti, mutta kun sappi sitten leikattiin, tilanne palasi aika lailla takaisin, vähän niinkuin vahingossa. Nyt olen taas koittanut hillitä, juon kahvia aamupäivällä ja illalla teetä.
VastaaPoistaJoo, se ei ole helppoa. Ainakaan, jos on juonut sitä pitkään ja reilusti. Lopettaessa sitä oikeesti huomaa, että on ollut tosi riippuvainen.
PoistaJoskus lopetin kahvinjuonnin kertaheitolla, ja silloin meni kaksi viikkoa vieroitusoireissa. Hillitön väsymys, päänsärky ja kamala ihottuma!!
Nyt olen iloinen, että tää on tosi paljon helpompaa näin pikku hiljaa vähentämällä.
Siulle olis tunnustus miun blogissa :)
VastaaPoistaKiitos Soja! Heh, se olikin tämä haaste minkä joskus sain, jonka muunsin omavaltaisestu työ-haasteeksi! Ja ilmeisesti se tuli sullekin! :)
PoistaKaunista ja mielenkiintoista sinulla täällä! Jään seurailemaan :) Minä en ole kahvinjuontia edes ajatellut täysin lopettavani mutta vähentäminen on ollut käynnissä. Yksi tai kaksi kuppia päivässä kahvia ja saman moiset teetä. Kiva teekokoelma teillä!
VastaaPoistaKiitos Minna!
PoistaHyvä, jos sulla tuo kahvinjuonti onnistuu noin! Mulla vähentäminen ei oikein suju, pakko lopettaa kokonaan jos aion oikeesti juoda vähemmän.
Tsemppiä kahvittomaan elämään :) Voin kokemuksesta sanoa että hyvää tekee, join aikoinani pannutolkulla kahvia ja lopetin 2007 kokonaan kahvinjuonnin.
VastaaPoistaAlkuun oli vieroitusoireita, mutta ne meni nopsaan ohi ja enää en edes pidä kahvinmausta.
Teetä tosin menee pannutolkulla ;D
Kiitos Anna! Nyt jo kaksi päivää takana kokonaan kahvitonta elämää! :D
PoistaAika ihana teevarasto! Itselläkin vähän vastaava, mutta ei noita makuja. Aina tekisi mieli hankkia lisää, mutta nyt koitan kulutella noita vanhoja loppuun ;)
VastaaPoistaNiinpä, aina tekisi mieli ostaa uusia! Minä ainakin ostan pelkkien pakettien perusteella. Onneksi nuo eivät kovin helpolla vanhene! :)
Poista