Oct 31, 2012

Inspiraationa merenkulku



Tässä eilisillan puhdetyö. Ai että minä rentoudun, kun saan pitkään hiomani mallin valmiiksi!



Tässä rannekorussa olen ottanut inspiraatiota merimiessolmuista ja vanhanajan merenkulusta.

Lapsena ja nuorena olin usein purjehtimassa - vanhempani laittoivat minut purjehdusleireille saaristoon, ja vähän myöhemmin pääsin jopa Suomen purjelaivasäätiön järjestämille reissuille Maarianhaminaan ja Gotlantiin.

Noilla kaukaisemmilla reissuilla aluksena toimi kuunari Helena, Uudenkaupungin telakalla rakennettu ja vuonna -92 seilaamisensa aloittanut purjelaivasäätiön lippulaiva. Linkistä pääsee vähän näkemään, minkälaisesta menosta oli kysymys!

Mulla sydän pakahtuu aina, kun muistelen noita kokemuksia. Niin mahtavia reissuja! Vaikka tapahtumista on aikaa yli 10 vuotta, halajan edelleen noille matkoille.

Meillä meri on ollut aina vahvasti läsnä elämässä. Isäni oli nuoruudessaan merillä töissä, ja kotimmekin sijaitsi meren rannalla. Isä kalasti kesät talvet, ja mökillä käytiin ulkosaaristossa joka viikonloppu.

Niinpä meri on aina kiehtonut minua.

Muistan, kun purjelaivasäätiön oppilaspurjehdusreissuilla opettelimme solmuja. En tiedä, mikä niissä niin kauheasti kiehtoi. Ehkä solmujen symmetrinen olemus.


Oct 30, 2012

Askeleen lähempänä!

Lähiaikoina minun on tarkoitus otattaa ihka oikeita tuotekuvia ihka oikean kauniin nuoren naisen yllä.

Olen koko hommasta tosi innoissani, sillä minusta omat kasvokuvani eivät ihan käy Nousevan Myrskyn korukuviin. (Töhröisistä ja oudosti rajatuista pokkarikuvista puhumattakaan.)

Nousevan Myrskyn yksi voimakkaimmista teemoista on Suomen villi luonto, joten tämä tulee heijastumaan myös uusista kuvista.




Noin yleisesti ottaen ja tyylillisesti minua kiinnostaa heiman tumma ja arvaamaton meininki, mutta samalla puhdas ja seesteinen. Voimakkaita fiiliksiä, joka tapauksessa. Pientä ristiriitaakin. Tarkoitus on, että kuviin saataisiin imaistua näitä tunteita.

Kuvaajani ei ole vielä varmistunut, mutta odotan asioiden selviävän pika puoliin. Kun kuvausasiat ovat kaikin puolin selvät, kerron heti ensi tilassa, kenet olen saanut mallikseni ja kuka tuotekuvani ottaa! Vielä on kuitenkin muutama juttu auki, joten pidätämme jännitystä.


Oct 24, 2012

Aamun kajo




Aamun kajastus voi olla välillä vähän kaksipiippuinen juttu, varsinkin jos puhutaan oman aamun alkamisesta.

Minä olen iltaihminen. Olen ollut sitä aina. Siinä kahdeksan - yhdeksän aikaan illalla alan puuhastelun: Laitan pyykit koneeseen ja järjestelen paikkoja. Lähden lenkille. Koen olevani parhaimmillani juuri illalla, ja silloin luovuuteni herää. 

Aamuheräämiset eivät vaan yksinkertaisesti sovi mulle. Olen aina monta tuntia ihan koomassa, jos joudun heräämään 6 - 7 aikaan. Ja asiaan ei vaikuta se, että olen mennyt aikaisin nukkumaan jo pidempään, ja herätykset ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa säännöllisessä rytmissä.

Onko kyseessä opittu rytmi, laiskuus, vai biologinen kello?

Kuuntelin taannoin unitutkijoiden haastattelua, jossa tutkijat olivat sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä on todellisuudessa luonnostaan iltaihmisiä. Heille parasta olisi nukkua kahdeksaan tai yhdeksään asti aamulla. Vain osa ihmisistä on aamuihmisiä. Tutkijat tuumasivat, että yhteiskuntamme rytmi on epäedullinen suurelle osalle väestöä. Monella ihmisellä ei ole mahdollisuutta elää oman, luonnollisen, rytminsä tahtiin.

Mielenkiintoista. Nyt kun olen päättänyt olla yrittäjä, huomaan asiassa taas yhden positiivisen puolen. Minun ei ole pakko herätä 6.30 kellon soittoon, jollen halua.

Oct 22, 2012

Haaveita taas verkkokaupassa

Olen tänään ahertanut Haaveiden parissa. Sain haluamaani ketjua, ja nyt muutama koru on taas mahdollista ostaa verkkokaupasta.



Haave-korvikset on tehty vanhasta ja hajonneesta pyöränkumista. Mukana korviksissa kiiltää muutama ketju välkettä antamassa.

Harmi, että korvikset eivät näytä kuvissa yhtä hyvältä kuin livenä.

Nämä ovat joka tapauksessa tosi näyttävät korvikset, ja sopivat ehkä paremmin juhlavampaan kuin arkiseen käyttöön. Ellei sitten halua pukeutua arjessa juhlavasti - sekin kuulostaa kyllä hyvältä vaihtoehdolta!

Kyllä se talvi nyt ihan oikeesti tulee




Kylläpä oli kylmää aamulla! Talvi on nyt virallisesti tulossa, sillä tänä aamuna sai ensimmäistä kertaa skrapata auton ikkunat.




Tässä kohtaa vuotta aina mietin, että miten ihmeessä tulen kestämään niitä pian saapuvia -25 asteen pakkasia.

Luonto näyttää joka tapauksessa tosi kauniilta nyt. Huurteiset nurmikot ja horrokseen vaipuva kasvillisuus.

Oct 21, 2012

Uutisia ja kuulumisia!

Yritystoimintani on pian alkamassa virallisesti, ja vuoden kiireisin myyntiaika - loppuvuosi - on tulossa. Niinpä olen saanut tehdä hommia! 

Viimeaikoina olen tehnyt varastoja. Varastosta on kiva myydä. Jos tilauksia tulee samanaikaisesti useita, ei iske stressi korujen valmistamisesta. Varsinkin, jos on kyse useamman kymmenen korun jälleenmyyjätilauksesta.

Haluaisin joskus päästä siihen tilanteeseen, että minulla on laajat varastot tuotteita kotona. Tästä korupankista voisin sitten myydä tuotteita huolettomasti aina kysynnän kasvaessa, ja täydentää varastoja taas silloin, kun on hiljaisempaa.



Rannekoru nimeltä "Railo" on uudistunut. Parannus on esteettinen: Aiemmin nyörit olivat rei'istä toisissaan kiinni, nyt puristan ne metalliosien sisään. Nyörinpäät, renkaat ja lukko pääsevät nyt paremmin oikeuksiinsa. Samoin itse kumiosat tulevat näyttävämmin esiin.

Railo on ollut jo jonkin aikaa verkkokaupastani loppuunmyyty, mutta nyt näitä uusia versioita on saatavilla!



               




Punaiset tuotteet (Kaislaranta ja Punainen Lintu) tulevat poistumaan valikoimista. Tämä johtuu siitä, että punaista kumia on tosi hankala saada. En yksinkertaisesti pysty tarjoamaan näitä tuotteita niin paljoa myyntiin kuin on kysyntää. Aijon kuitenkin tehdä niin, että aina kun saan punaista kumia käsiini, valmistan erän Punaisia Lintuja Limited edition -tyylillä verkkokauppaan. Niitä saa siis aina, kun kumia on ollut saatavilla!




Vuodenvaihteen tienoilla tulen lisäksi liittymään ALV-rekisteriin. Niinpä siitä eteenpäin hintoihin tulee mukaan arvonlisävero, joka on 23 % hinnoista. Koska ALV:n osuus lohkaisee suuren osan korun hinnasta, nostan tuolloin korujen hintoja.

Nyt voimme kuitenkin vielä nauttia alvittomasta elämästä ja edullisemmista hinnoista. Niinpä ostokset kannattaa tehdä nyt, jos korujen hankinta on ollut suunnitteilla! :)


Oct 12, 2012

Kaikkea sitä näkee...


Istuin keittiön pöydän äärellä tekemässä Karikko-rannekoruja, kun ikkunan alla vilahti jotain / jokin. Säpsähdin.

Nauratti ihan älyttömästi, kun näin tämän veijarin tonkimassa pihapensaita. Varovasti hiipien hain kameran ja raotin ulko-ovea. Sain napattua repolaisesta pari hyvää kuvaa.



Tämän takia kotona työskentely on ihan parasta.

Lähden nyt venytetylle viikonloppureissulle Jyväskylään. Tehdas on muutaman päivän tauolla, ja palaan sorvin ääreen tiistaina.

Oikein hauskaa viikonloppua!

Oct 11, 2012

Päivän kuulumiset!


Olen ehkä vähän hömelö...

Verkkokauppani on ollut auki jo noin puoli vuotta, ja vasta nyt tajuan laittaa sinne Facebookin tykkäysnapin. Hmm.





Tulin tosi iloiseksi edellisen postauksen kommenteistanne! Tuntuu hienolta, että sekä tutut että tuntemattomat kannustavat ja tsemppaavat minua eteenpäin! Upeeta, kun porukka on innoissaan...

Kävin juuri tänään keskustelemassa yritysneuvojan kanssa, ja teimme kannattavuuslaskelmia. Olen ihan into pinkeänä, sillä laskelmamme täsmäävät! Mulla on mahdollisuus kehittää kumikoruista ihan oikea työ, ja jopa lähikuukausina. Jee!

Starttirahahakemus on myöskin jo vetämässä ja tehdas käy liukuhihnalla. Uusia jälleenmyyjiä on putkahtanut - kiitos siitä - ja siksipä sakset ovat saaneet viuhua.

Kun tämä vuosi saadaan päätökseen ja loppuvuoden ryysis on ohi, aion ottaa lunkimmin!


Oct 9, 2012

Suonissani virtaa yrittäjyys!

Olen ollut reilun viikon ajan kirjoittamatta mitään, ja nyt asiaa onkin kertynyt jaettavaksi normaalia enemmän!

Menen heti asiaan!

Olen tehnyt päätöksen, että alan kokoaikaiseksi yrittäjäksi.

Muistatteko, kun yli vuoden ajan olen haaveillut, tuskaillut ja haikaillut yrittämiseen liittyvien asioiden kanssa?

Olen menettänyt yöunianikin asian takia. Mitä tehdä sille voimakkaalle palolle, joka vuodesta toiseen vaatii minua aloittamaan yrittäjyyden, mutta joka saa vastavoimaksi näkökulmia yrittäjyyden kannattamatomuudesta, raskaudesta, näköalattomuudesta ja riskeistä?

Valmistuin fysioterapeutiksi viime keväänä, ja vieläpä hyvin arvosanoin. Töitä oli tarjolla heti, jopa erittäin houkutteleviakin sellaisia. Menin töihin ja sain kokea, mitä on tehdä oikeita töitä, jotka vastaavat alaani.

Samaan aikaan harrastusmielessä pystyttämäni nettikauppa Nouseva Myrsky veti yhä paremmin. Kaksi jälleenmyyjää otti minuun yhteyttä, toinen Suomesta ja toinen suomen rajojen ulkopuolelta. Yht´äkkiä jälleenmyyjiä olikin jo kuusi, ja uusia kyselyitä on tullut koko ajan lisää.

Olen vuosikaudet haaveillut yrittäjyydestä kädentaitojen / taiteen parissa (oikeasti noin 10 vuotta), ja yhtä kauan uskonut, että "käsillä tekemisellä ei elä." Ja jos elääkin, "se ei varmastikaan koske minua." Hmmph.

Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että voin järkisyihin vedoten seisoa päätökseni takana. Minusta ihan oikeasti tulee yrittäjä!

Taustalla on kannattavuuslaskelmia, keskusteluja yritysneuvojien kanssa, suunnitelmia, markkinointi-ideointia ja raakaa työtä. Tästä tulee totta!

Olen ihan valtavan innoissani! Ja kaikenlisäksi huojentunut. Olen huojentunut siitä, että minulla on kuin onkin mahdollisuus tehdä sitä työtä, jota sisimmissäni olen intohimoisesti aina halunnut.

Rohkea päätös, joka ei yhdessä yössä syntynyt. Tavallaan jännittää. Mutta rakastan tunnetta, kun voi olla hallitusti hullu.