Muutto lähestyy.
Odotan jo innolla, että pääsen pakkaamaan laatikoita ja käymään kaiken tavaramäärän läpi.
Muuton yhteydessä tulee aina tehtyä perusteellinen siivous, ja taas hetken aikaa on selvillä siitä, mitä kaikkea sitä omistikaan.
Kun muutamme, koruni muuttavat mukanani. Tämä on kiitollista työtä, sillä voin tehdä tätä mistä päin tahansa. Vaikka osoite muuttuu, toiminta pysyy samana.
Uudessa osoitteessamme posti on lähellä. Se on ehdoton plussa, sillä minulla on asiaa postiin oikeastaan joka viikko. Nyt olen ravannut postiin kaupungin toiselle laidalle keskustan läpi. Autoa on ollut vaikea saada parkkiin, ja joka kerta on täytynyt ajaa kaupungin halki.
Uudessa kodissa posti sijaitsee noin 200 metrin päässä talosta. Pakettien lähetys ja vastaanottaminen helpottuvat kummasti.
Uudessa asunnossamme ei ole ylimääräistä huonetta työhuoneeksi, mutta olen luottavaisin mielin sen suhteen, että saan järjestettyä sinne jonkun sopivan sopen puuhailuilleni.
Olen jo pitkään haaveillut työtilasta, sillä ruokapöydän ääressä työskentely on joskus aika riipivää.
Tässä uusimmat mallini. Kaulakoruja minulta onkin kyselty jo pitkään. Toimivien mallien luominen on ottanut aikansa, mutta nyt yksi kaulakorumalli on valmis.
Täällä on muuten ihan hirveän hiostava ilma! Aivan sama, käykö suihkussa vai ei. No, ei saa valittaa kun on kerrankin lämmin!