13.4.2011

Taustatietoa

Ihanaa päästä taas kirjoittamaan ja päivittämään blogia! Mitä kuuluu, pitkästä aikaa? Tänne kuuluu hyvää, tosin koulukiireet jatkuvat edelleen. Käsityöintoa olisi paljon, mutta valitettavasti joudun vielä hetken aikaa hillitsemään itseni. Takaraivossa on paljon ideoita, jotka jaan kanssanne kun hetki on oikea! :)

Tämä tuli Aulilta. Kiitos!




Tunnustuksen luonteen mukaisesti vastaan viiteen kysymykseen: 

1. Milloin aloitit blogin?
Viimevuoden loppupuolella. Koska kotinurkissa huopatyöt jatkoivat kertymistään, ajattelin laajentaa harrastustani blogimaailman puolelle. 


2. Mistä kirjoitat? Mitä käsittelet?
Kirjoitan ruuasta. Käsittelen huopatöitä. Ruokatietous, eri kultuurien ruuat, suomalaiset perinneruuat, erikoisruokavaliot, dieetit sekä leivonta ovat kiinnostukseni kohde. Rakastan myös käsitöitä, joten halusin yhdistää nämä kaksi asiaa. 

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, blogi toimi lähinnä käsitöitteni esittelyikkunana. Minusta se osoittautui kuitenkin aika pian tylsäksi, joten halusin alkaa hakea blogilleni hieman syvempää tarkoitusta. Blogi onkin jo hetken aikaa käsitellyt muutakin kuin vain käsitöitä. 

Tulevaisuudessa liikutaan yhä enemmän reseptien ja ruokalajien maailmassa, huopaa kuitenkaan unohtamatta! Jos minulta kysytään, blogini - kaikessa villaisuudessaankin - on ennen kaikkea ruokablogi!


3. Mikä tekee blogistasi erityisen?
Vaikea sanoa. Koska kauneus on katsojan silmissä, blogini erityisyyttä pystyvät parhaiten arvioimaan lukijani.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin?
Päätös blogin aloittamisesta syntyi kun minulla viimein oli jäsenneltävissä oleva blogi-idea.


5. Mitä haluaisit muuttaa?
Tällä hetkellä en mitään, mutta varmasti blogi tulee muuttumaan ajan saatossa. Olen persoonaltani nopeasti kyllästyvää tyyppiä, joten kovin samanlaisena blogi tuskin tulee kuukaudesta toiseen säilymään. Haluan aina säilyttää blogini perusidean, mutta yritän keksiä myös jotakin uutta ja mielenkiintoista. Haluan lisäksi panostaa tekstin, kuvien ja sisällön laatuun, sekä vuorovaikutukseen.



Jaan tämän kolmelle blogille, joihin olen viimeaikoina ihastunut:

Cutie Esteettisesti kaunis blogi, josta voit löytää lisää huopaherkkuja!

Jauhot Suussa Mahtavia taidonnäyteitä oikeista herkuista! 

Suklaamarenki Ihanaa arkea kauniiden kuvien siivittelemänä!

Jos haluatte, voitte jatkaa. 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! 
    

3 kommenttia :

  1. Oli kiva lukea vastauksesi. Ja kiva, että ehdit taas kirjoitella.

    VastaaPoista
  2. Suuren suuri kiitos tunnustuksesta! Tää täällä niiaa ja kumartaa :) Jään odottelemaan uusia juttujasi. Oikein mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos! Olen ihan otettu!!! Niiaa niksautan minäkin! :)

    VastaaPoista