Dec 17, 2010

Mustikkajuustokakku

Yritin käyttää juustokakussa mahdollisimman yhteensointuvia värisävyjä. Valkoinen pursotus olisi tehnyt kakusta liian kalpean, joten päädyin lilaan pursotukseen. Lila pursotus kakun päällä olkoon mustikkavaahtoa!


Pohja jäljittelee aaltoreunaiseen piirakkavuokaan tehtyä pohjaa. Täytteen ompeleminen pohjaan oli haastavaa ja aikaa kului!

 


Vadelmaleivos

Suklaabrownie, jonka päällä vadelmakreemiä. Koristeena vadelmat ja banaanisiivut. 


Vadelmien keksiminen oli yllättävän vaikeaa. Ensin yritin tehdä vadelmia virkkaamalla, mutta tuotokset eivät näyttäneet kovin siisteiltä. Yritin myös erilaisista huovista erilaisilla konsteilla, mutta mikään lopputulos ei ollut oikein hyvä. Usean eri kokeilun tuloksena sain suhteellisen vadelmamaiset vadelmat. Nämä vatut on tehty paksusta huopamaisesta kankaasta liilan langan kanssa kiristelemällä. 

Banaanisiivujen teko sen sijaan onnistui hyvin, noiden siivujen teko on helppoa ja hauskaa. Kahteen viipaleenmuotoiseen huopapalaan neuloin banaanille ominaiset kuviot, jonka jälkeen liitin palat yhteen vaalealla langalla. Lopuksi sommittelu ja koristeiden liimaus (!) brownien päälle.




Tykkään näistä leivoksista kovasti; yksi meni jo ystävälle neulatyynyksi. 

Mansikkakermakakku

Kaipasin leivoksieni joukkoon aitoa kermakakkua. Mikä sopisikaan paremmin kakuntäytteeksi kuin kesäiset mansikat! 
 

Kakkuviipaleen tekoon menee reilu tunti. Viipale on samaa kokoluokkaa kuin oikean kermakakun viipale. Tavoitteenani on tehdä kakku kokonaiseksi, jotta saan pyöreän kakun. Tähän tarvitaan kahdeksan viipaletta.