Aug 28, 2015

Tapaus Pimeä kirje

Haa!

Jaoin tänään 200 "Pimeää kirjettä" postiluukkuihin!

Mistä mustissa kuorissa on kysymys?




Kehittelin vastikään viestin, johon sisällytin omaa huumoriani, kuivia juttuja sekä edun Nousevan Myrskyn verkkokauppaan.

Kaiken tarkoitus on tietenkin lihottaa ohueksi päässyttä lompakkoani.

Suunnittelin flyerin ja testasin viestiä Facebookissa. Virheitä ei löytynyt, ja mainosta pidettiin huvittavana. Luotin markkinointiviestin liikkeellepanevaan voimaan ja tilasin nipun lehtisiä painosta.

Kasa mainosviestejäni tuli painosta viime viikolla. Alkoi armoton taittelu ja tarrojen liimailu.

Järkeilin, että mikäli jaan mainosviestit postin joukossa ilman kuorta, kukaan ei huomaa koko viestiä. Päätin tehostaa viestini toimivuutta ja suljin jokaisen flyerin mustaan kuoreen - allekirjoitukseni kera. Ajattelin, että mikäli henkilö saa postissa tyylikkään mustan kuoren, hänen on suorastaan pakko avata se ja katsoa, mitä ihmettä kuori pitää sisällään.




Yrittäjän ei pidä hutkia ilmaan sattumanvaraisesti. Niinpä laskin jokaisen kirjeen kustannukset ja hommaan käytetyn ajan. Asetin tavoitteen, jonka haluan saavuttaa.

Tulin päätelmään, että jokaista sataa jaettua kuorta kohti tarvitsen viisi verkkokauppatilausta. Viidellä tilauksella peittoan duunista koituneet kulut ja puuhasta jää käteen muutakin kuin tepastelun ja luukkujen avaamisen ilo. 

Viiden prosentin tavoite lienee realistinen? Vai..? 

Ollakseni rehellinen, en tiedä ollenkaan, kuinka hyvin tämä puree. Ollakseni todella rehellinen, nyt muuten jännittää tosissaan, toimiiko tämä. Minulla ei ole hajuakaan, mitä ihmiset tästä kirjeestä ajattelevat. Innostuvatko he jakamaan koodia tutuilleen? Saanko osakseni kuoren avaajan sympatiat? Innostuuko hän tyylistäni ja ryntääkö verkkokauppan tilaamaan jotakin? Saako viestini lukijan toimimaan?





Kuoret on nyt siis jaettu, ja ainoa asia mitä voin tehdä, on keittää kahvia ja jäädä odottamaan, mitä kuoret saavat aikaan.

Jos villit unelmani toteutuvat ja sataa kuorta kohti viisi innokasta designinostajaa aktivoituu verkkokaupassani, tiedän, että olen onnistunut. Jos kuorilla on voimaa, laajennan Pimeän kirjeen jakelua tosissaan.

Mieheni Tuomas on ideassani mukana. (Tuomas itse asiassa suunnitteli puolet koko aivoituksesta.) Tarkoituksemme on jakaa kuoria tuhatkaupalla pitkin loppuvuotta. Haluamme luoda Pimeästä kirjeestä ilmiön. Haluamme, että viesti leviää sekä meidän toimestamme että omalla, huvittavalla voimallaan somen ja puskaradion välityksellä.

Jos kuori pystyy siihen, mitä varten se on suunniteltu (viisi tilausta sadasta), meidät voi tilata omalle kotikadulleen kirjettä kiikuttamaan.


Jun 18, 2015

"Lapselle ostin..."

Tein heräteostoksen. Kävin eilen Suomalaisessa Kirjakaupassa, einkä voinut kävellä puljusta ulos ilman tätä tehtäväkirjaa.

Kaikki muistavat lapsuuden pisteestä pisteeseen -tehtävät. Uusiseelantilainen taiteilija Thomas Pavitte on laittanut tekniikan isolleen, sillä hän on väsännyt pisteteoksia jopa useilla tuhansilla pisteillä.

Tähän kirjaan on koottu 20 maailman kaupunkia, jotka ratkeavat kukin tuhannella viivanvedolla.





Aloitin eilen kaupunkia, jota en vielä tunnista. Vedin 500 viivaa, ja yllätyin. Tässä tosiaankin on haastetta! Ohje sanoo, että yhden kuvan tekemiseen menee keskimäärin puolesta tunnista tuntiin. Kyllä, niin menee!



Valmiit teokset on mahdollista irrottaa ja vaikka kehystää. Loistava löytö kirjalaupasta, sillä hintaa tällä oli 14,95 €.

Kannattaa tsekata Thomas Pavitten nettisivut. Tyylikästä!

Jotenkin koko homma innostaa. Taas on osattu tuoda yksinkertainen idea tähän päivään niin, että siitä tulee hitti.


Jun 10, 2015

Vaikeus luopua

Pari päivää kolusin rantoja.

Eräs löytö, jonka meri oli ajanut rantaan, oli kiinnityshihna / kantohihna / jokin vastaava, jota en kyennyt täysin tunnistamaan.

Pätkin hihnan paloiksi, puhdistin hiekoista ja maalasin.

Lopulta siitä syntyi uusi uniikkikappale, Öljyinen Lintu nro 20.


Korusta tuli niin tyylikäs ja omannäköiseni, etten ole varma, haluanko myydä sitä.

Uniikkikappaleiden tekemisessä kohtaan aina saman asian: kiinnyn jokaiseen koruun niin paljon, etten halua luopua siitä. Tässä ei ole järkeä, sillä asiaa pitäisi ajatella myös liiketoiminnan näkökulmasta. Mitä pidemmälle korua työstän, sitä rakkaampi siitä minulle tulee.

Minulle jokaisessa korussa on tarina. Kuten tässäkin. Jähmeän mustan ja tuntemattoman pinnalla on ripaus vapautta.


Vien tänään uuden satsin metallilaattoja sepälle. Hän kaivertaa Öljyisten Lintujen numerolaatat, sillä jokaisella korulla on oma järjestysnumeronsa.


Jun 8, 2015

Kaksi säkkiä köyttä

Merellä tuulee.

Kävin tänään etsimässä köysiä ja muuta rompetta koruprojektiani varten. Kuten tiedätte, tulen valmistamaan sarjan uniikkikoruja matskusta, jonka myrsky on ajanut rannoille.





Ranta oli mukamas siisti, mutta silti joka paikassa lojui muovinpaloja, naruja, kankaanriepuja, purkkeja, hajonneita äyskäreitä... Ja kaikkea, mitä en kyennyt tunnistamaan.



Eräs unelmalöytöni oli suuri köysi, joka oli kietoutunut ajopuuhun. Olisi todella mielenkiintoista tietää, mistä kaukaa nämä kaikki ovat rannalle ajelehtineet!

Tänään tuli radiosta mainos, joka kertoi minullekin, että menossa on maailman merien päivä. Mainoksessa lapsi puhui, kuinka kaikki linnut syövät muovia. Koska meret ovat muovia täynnä. 

Maailman merien päivästä kerrotaan seuraavaa:

" Eräs merien terveyttä eniten uhkaavia ongelmia on muoviroskan kasvava määrä. Maailman merialueille on muodostunut jo viisi jättimäistä jätepyörrettä, jotka kattavat yhdessä jopa 40 % maapallon merien pinta-alasta. Valtaosa pyörteiden roskasta on muovia.
Muoviroska näkyy selvästi meressä elävien eläinten elämässä: jokaisen meressä elävän kalan elimistössä on muovia ja vesilinnuista 95 prosentilla on muovia ruoansulatuskanaviin kiinnittyneenä."


Jotenkin ihan typerää.

Mutta entä päivän tulos? Saldoni tänään oli kaksi kassillista muoviroskaa ja kaiken maailman köysiä. Keräykselläni ei ole mitään vaikutusta merien tilaan, mutta saanpahan ainakin hetken uskotella itselleni, että olen tehnyt hyvän teon.


Eilistä saldoa

Kaikenlaista ryönää löytyi rannoilta. Näemmä ihminen voi innostua toisten luontoonheittämistä roskista.










Se, mitä näistä syntyy, paljastuu myöhemmin. Viikkojen ja kuukausien edetessä.

Kesä on otollista aikaa siivota rantoja ja kerätä materiaalia uniikkikoruihin.

Nyt on tunne, että olen keksinyt loistoidean!

Mitä muuta Nouseva Myrsky voisikaan olla kuin myrskyjen tuomaa roinaa ja niistä syntyviä taideteoksia?

Terveisin,

a) Kylähullu
b) Nero

(Päätä itse.)


Jun 7, 2015

Häpeällinen kertomus?

Jaan teille palan elämästäni yritystoiminnan alkutaipaleelta. Tarina, joka on totisinta totta, palautui mieleeni tänään.

Työstän parasta aikaa uniikkikorujen sarjaa, johon etsin materiaalia rannoilta. Haen köysiä, muovinpaloja, kankaanriekaleita ja muuta luontoon kuulumatonta, joista synnytän omaleimaisia koruja.

Pyöräilin rannoille keräämään roinaa koruprojektiani varten. Pussi toisessa kädessäni täyttyi nopeasti. Olen kierrellyt samoilla rannoilla ennenkin, mutta silloin pussi täyttyi hitaammin. Silloin en hakenut roskaa.



Keräsin pulloja.

Aloitin yrittäjänä vuonna 2012. Kun yritystoimintaa oli takana joitakin kuukausia, alkoivat haastavat ajat. Kaikenlainen alkuhypetys, uutuudenviehätys sekä ostovimma olivat ohi. Laskut alkoivat painaa päälle, eivätkä tilaukset saaneet kiinni menoja, jotka olivat koko ajan reilussa etumatkassa.

Juuri, kun olin aloittanut yritystoiminnan mukamas varmana kaikesta, mieheni jäi yllättäen työttömäksi. Meillä ei ollut rahaa.

Tilanne jatkui sietämättömänä useita kuukausia. Nämä ovat asioita, joita en pahemmin mainostanut kenellekään. Eihän tällaisesta halua puhua. Tilanteeseen liittyi häpeä, sillä taloudellinen ahdinko todisti minulle, että olin epäonnistunut. Olin huolestunut ja häpeissäni, ja samaan aikaan puskin eteenpäin. Eihän tuollaisessa tilanteessa voinut luovuttaa, eihän?

Mielessäni kiersivät mustat ajatukset: "Muut ovat sittenkin oikeassa. Ei olisi pitänyt yrittää yrittäjyyttä. Olen totaalisen epäonnistunut - en pelkästään yritystoiminnassa, vaan jopa ihmisenä! Mitä, jos en nousekaan tästä suosta? Miten selitän kaikille, ettei tästä tullutkaan mitään?"

Eräänä kesäkuisena iltana pyöräilin kesänviettopaikoille. Aurinko laski ja alkoi vähitellen sataa. Kesäilta oli tuoksuvan hiljainen.

Lähdin liikkeelle vasta yöllä, sillä häpeä esti minua keräämästä päivänvalon aikaan. Pengoin roskiksia, grillipaikkoja ja pusikkoja. Likasin käteni ja etsin jotakin, jonka voisin seuraavana päivänä sujauttaa pohja edellä vihreään kitaan, kuin muina miehinä. "Viisitoista senttiä, kaksikymmentä senttiä, taas viisitoista senttiä... Noooin...." Jos joku sattui ajamaan autolla ohi ja valokiilat osuivat minuun, kouraisin kännykän nopeasti taskustani ja esitin hätääntyneenä, että puhun jonkun kanssa puhelimessa. Ainoa, kenen kanssa puhuin, olin kuitenkin vain minä itse.




Kesäillat olivat lämpimiä pyöräillä, ja minulla oli aikaa ajatella. Mietin, tätäkö on design-yrittäjyys. Että lapseni on aloittamassa koulunsa, eikä meillä ole rahaa. Äiti kerää pulloja ojista kuin mikäkin puliakka. Miten selviydymme?

En hyötynyt pyöräilyreissuistani taloudellisesti muutamaa euroa enempää. Tiesin jo lähtiessäni, etten saa perheen ruokaostoksia pullorahoilla, vaikka koluaisin rantoja ja ojia aamunkoittoon asti. Halusin kuitenkin kokea, mitä on nöyrtyminen tosiasioiden edessä. Halusin tuntea sen kouraisevan tunteen, kun ohiajavan auton aurinkolasipäinen neito huomaa minut kaivamassa Ginitölkkejä majoneesisten paperilautasten ja oluesta märkien roskien seasta, ja katseemme kohtaavat. Sairaalla tavalla halusin tuntea itseni surkeaksi ja säälittäväksi.

Lopulta nostin pääni pystyyn. Öisten pullojenhakureissujeni seurauksena ymmärsin jotakin perustavanlaatuista. Minun ei tarvitse hävetä sitä, jos rahaa ei saman tien tule ovista ja ikkunoista. En halua määritellä itseäni ja arvokkuuttani ansioiden perusteella. Loppujen lopuksi säälittävimpiä ovat ne, jotka kuvittelevat olevansa jotakin, ja ylpeydessään halveksivat samalla vähäosaisia.

Löysin sisältäni paljon voimaa jatkaa yrittäjyyttä eteenpäin. Ajattelin, että tässä luonteeni punnitaan. Olenko luovuttaja vai selviytyjä? Päätin, etten luovuta.


Jun 5, 2015

Mustan alla lintu on voimakas


Olotilat ilmenevät kerroksittain. 

Varmuudet ja epävarmuudet vaihtelevat.

Voimantunne ja heikkous - kuolemattomuus ja kuolema - hyppivät 
sermin takaa näyttämölle vuorotellen.

Ajatukset pauhaavat kuin koski. Värit vaihtelevat elämässä kuin kaleidoskoopissa.

Loputtomasta toivottomuudentunteesta pirskahtaa esiin hersyvä nauru. 
Naurun ja ilon keskelläkin sydämessä voi tuntua ontto kohta. Itsevarmuus kiertyy ylpeydeksi. Vilpittömyydestä tulee salakavala ase. Nöyryydestä versoaa kiero itsetuhoinen taipumus.




Mielen kuona, epätäydellisyys, pettymykset ja ahdistukset valuvat ihmisen kumaraa selkää pitkin. Ihminen on kiinni pimeässä mustassa kuin öljytuhon alle jäänyt lintu, joka tahtomattaan ja lupaa antamatta jäi kiinni mustaan.

Mitä sitten tiedämme Linnusta?

Lintu on kaunis. Se on täydellinen. Mustan alla sen kimaltavat höyhenet kiiltävät upeaa loistoaan. Aina silloin tällöin turkoosi, keltainen ja aniliininpunainen näkyvät linnun selässä ja siivissä, kun öljy etsii uutta paikkaansa. Lintu huutaa tuskassaan, mutta se kestää. Huuto todistaa, että Lintu on vahva. Lintu on voimakas, ja siksi se selviytyy.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Tämä on tarina linnuista, ihmisyydestä ja selviytymisestä. Ja vähän itsestänikin.

May 21, 2015

Ihana itsesääli

Viimeksi kirjoitin huhtikuun yhdeksäntenä päivänä blogiin, että olen viimeajat lähinnä tuijotellut kattoon. En ole saanut mitään kunnollista aikaiseksi ja olen vain rypenyt erilaisissa itsekriittisissä fiiliksissä.

Aikaa on mennyt kirjoituksesta about puolitoista kuukautta. Onko mikään muuttunut?

On ja ei.

Tämän koko kevään olen miettinyt tosi paljon elämääni ja erikoisesti työtäni. Kevät on töiden suhteen hiljaisinta aikaa, joten on ollut aikaa miettiä.

Olen kelannut tosi paljon sitä, että oliko Nousevan Myrskyn perustaminen aikanaan hyvä asia. Jaksanko painaa aina vaan eteenpäin - yksin tämän yrityksen kanssa? Mitäs, jos olisinkin valinnut toisin ja mennyt "oikeisiin töihin"?

Viime kuukausina en ole saanut luotua mitään uutta. Olen ollut tästä erittäin stressaantunut, sillä minulla on takaraivossa ajatus, että ollakseen kiinnostava, Nousevan Myrskyn pitää tuottaa uutta tasaisin väliajoin. Asiakkaille pitää tarjota jotakin, joka saa heidät innostumaan uudelleen ja uudelleen. Ei saa olla laimea tai lattea.


(Kuva on työhuoneelleni johtavan tien varrelta.)


Mitään uutta ei ole kuitenkaan syntynyt. Pelkään, että en enää kykene keksimään mitään. Että entäs, jos homma on nyt sitten nähty, ja nyt voinkin jäädä odottelemaan yritykseni kuihtumista. Pääni on ollut pitkään ihan jumissa, mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi toimia. Olen jumissa tuotteiden suhteen, markkinoinnin suhteen, uusien ideoiden suhteen ja itseasiassa ihan kaiken suhteen.

Tiedän, että kaikki riippuu itsestä. Ja tiedän, että voin onnistua saavuttamaan hienoja asioita, jos teen lujasti töitä. Mutta olen joutunut kysymään itseltäni, jaksanko. Haluanko?

Yhtenä iltana päätin päästää itsesäälin valloilleen. Ah, miten ihanaa!

Itkin ja vollotin näitä asioita miehelleni. Annoin tulla kaiken ulos kuin lapsi. En edes yrittänyt käyttäytyä kuin aikuinen. Vollotin hänelle, miten epäonnistunut olen kaikessa. Olen surkea, en osaa mitään, ja kykenen keksimään vain tylsiä ideoita.

Mieheni kuunteli rauhallisesti koko vuodatukseni ja totesi sitten, että "nuo fiilikset tekevät sinulle varmasti pelkästään hyvää." (Mitähän mahtoi tarkoittaa? :))

Kun vollotin aikani, seuraavana päivänä maailma näytti iloisen kirkkaalta. Minulla on nyt tunne, että olen keksimäisilläni jotakin kiinnostavaa. Itsesäälissä pyörimisen seurauksena löysin yhteyden sisimpääni, josta voin onkia luovuuden esiin.

Apua, minussa on varmaan aika paljon kestämistä!